Kolmanneksi pyöräksi

Tarina äänikirjana: Klikkaa tästä!

Elämässä on muutamia juttuja mitkä olen ajatellut että pitää kokeilla. Olen usein miettinyt kolmantena pyöränä olemista joko kahden naisen kanssa tai sitten kolmantena pariskunnan kanssa.

Käytän usein töissä aikaani erilaisten sivustojen selaamiseen mitkä aihetta käsittelevät. Ajattelin sitten huhtikuisena maanantaina hakea mitä löytyisi jos katson Turun tarjonnan. Laitoin hakuehdoiksi 30-45 pariskunnat jotka hakevat miestä. Muutamia vaihtoehtoja tuli eteeni mutta huomion kiinnitti pariskunta minkä kuvat oli otettu juuri ja juuri niin että kasvottomuus säilyi. Laitoin hetken mielijohteesta heille viesin että olisin kiinnostunu osallistumaan heidän kanssaan puuhasteluun.

Odottelin vastausta liki päivän ja seuraavana aamuna oli viestiin vastattu. Pariskunnan nainen vastasi viestiin, kävimme aamunpäivän aikana paljon viestittelyä, lähinnä itse kyselin pelisääntöjä, miten tälläisessä toimitaan ja mitä he taas hakevat. Heidän lähtökohta oli se että he olivat kokeilleet aikaisemmin mutta tämä oli tapahtunut pikkujoulujen jälkeisissä mainingeissa ja nyt olisi tarkoitus kokeilla hommaa selvinpäin uusiksi jotta sen näkee onko se heidän juttu. He olivat pitkään naimisissä ollut pariskunta jolla oli kotona asuvia lapsia. Näin jo tässä kohtaa suunniteltiin treffejä johonkin muualle kuin esimerkiksi heidän kotiinsa.

Pari päivää oli taas tauko kun kävin itse työmatkalla. Reissussa viestiteltiin ja viesteihin vastasi lähes aina nainen. Heillä oli pari aikaisempaa kokemusta, sekä parinvaihdosta että kolmisin. Heillä nainen oli se kuka eniten kaipasi kahden miehen huomiota. Itse olisin saattanut eniten innostua kahdesta naisesta mutta sen hankkiminen hetken mielijohteesta tuntui vähän työläältä.

Sovimme tapaamisen Turkuun keskustan Fazerin kahvilaan. Olin sovittuna ajankohtana ajoissa koska kävin samalla muilla asioilla, viikonpäivä oli keskiviikko. Join kahvia ja odottelin tapaamista ihmisiä katsellen. Pian kuviin sopiva pariskunta saapui sisään. Nainen huomasi minut nopeasti ja iloisesti hymyillen moikkasi, miehen kanssa nyökkäsimme kumpikin selvästi toisiamme analysoiden. Esittäydyimme ja mies lähti hakemaan heille kahvit. Juha ja Kirsi, ovat ovat selvästi avoin pariskunta. Sellainen vaivautunut fiilis loistaa poissaolollaan.

Jutustelimme kaikenlaista kuin vanhat tuttavat, meni pitkään ennenkuin edes tapaamisen alkuperäistä agendaa läpi. Kirsi oli kaunis vaaleaverikkö, ei mikään iso tyttö mutta sellainen naisellisen uhkea. Kirsin pukeutumisessa oli selvästi otettu huomioon se että tässä kaupantekohetkellä ei homma kaadu siihen. Kirsillä oli huppari jonka alla toppi mikä toi isot rinnat esille.

Omaan makuuni pienet ja kiinteät rinnat on mieluisempi mutta tähän pakettiin ne istuivat varsin mainiosti. Ja kaikki pöydässä olevat olivat siinä lähtökohdassa että tässä ei olla hakemassa pitkää parisuhdetta vaan hauskanpitoa. Toki heillä oli sellainen optio että he hakivat säännöllistä kumppania. Niin yksin kuin yhdessä.

Silloin kun aikuiset on asialla niin jutut on helppo sopia. Sovittiin pidemmittä puheitta että tavataan jo tulevana perjantaina Centro hotellissa. Nähdään aulassa mennään ylös ja pidetään hauskaa. Ihailtavan mutkatonta.

Viestittelimme vielä lähinnä Kirsin kanssa ennen perjantaita, vähän kuin toisiamme lämmitellen. Ja Juha toki sikäli olikin minulle ulkopuolinen että kumpikin olemme täysin heteroita, keskittyen vain antamaan nautintoa Kirsille. Ihailtavan avoin parisuhde.

Perjantai koitti ja lähdin hotellia kohti. Sain vielä aamupäivän aikana Kirsitä viestin missä oli kuva stay-uppien pukemisesta. Kiva tietää että huoliteltu paketti odottaa.

IMG_0808

Jätin auton Louheen jossa minulla on myös vuokrapaikka, siitä on helppo siirtyä hissillä katutasoon ja kävellen hotelli Centroon. Centro on ihan keskustassa mutta silti korttelin syrjässä joten sinne on rauhallinen mennä. Pariskunta odotti minua aulassa, iloinen tervehdys ja Kirsi halasi tuttavallisesti. Tästä kohtaamisesta kaikenlainen salamyhkäisyys loisti poissaolollaan ja respan henkilökunnan ei tarvinnut omata pitkää salapoliisitaustaa jotta hän tajusi mistä on kyse.

Kävelimme kohti huonetta, Juhan kanssa heitimme pientä small talkkia, ”saitko auton lähelle parkkiin?” Huone oli siisti, pienehkö ja siellä oli parisänky. Istuin huoneen sohvatuolille ja Juha sängylle, Kirsi alkoi laittaa takkiaan naulakkoon. Tunnelmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Kirsi sanoi käyvänsä vessassa, jäimme kahdestaan huoneeseen Juhan kanssa. Tässä kohtaa tilanne oli niin outo että kumpikin hymyili vain ja mietti mitä pitäisi sanoa kunnes keksin avata telkkarin. Ihmettelimme yhdessä kuinka ihmiset soittelevat maksulliselle TV-ennustajalle, siihen ei ennustajaa tarvisi että tajuaisi homman olevan pelkkää rahastusta.

Tilanteen laukaisi aukeava vessan ovi josta Kirsi tuli ulos. Kirsillä oli hame ja kauluspaita. pari ylintä nappia oli auki mutta muuten lähtökohta oli vielä melko siveellinen. Istuin tuolissa taaksepäin nojaillen ihan kuin alkavaa esitystä katsellen. Kirsi tuli eteeni, nojasi tuolin käsinojiin ja suutelin minua hellän varovaisesti. Tuon naisen huulet olivat todella märät ja pehmeät. Kirsi vetäytyi pois ja kääntyi Juhan puoleen. Juha alkoi riisua itseään, heitti paidan lattialle ja pudottautui sängylle selälleen. Kirsi meni kontalleen Juhan päälle ja alkoi suudella tätä. Tässä kohtaa katsoin oman vuoroni tulleen, nousin ylös ja tulin heidän viereensä. Koskettelin Kirsin selkää ja nostin paitaa ylöspäin, kuljettelin kättä paidan alla ja avasin rintaliivit. Juha napitti samalla paitaa auki. Nostin hametta ylöspäin ja huomasin että vessareissulla oli alushousut jääneet pois jos niitä oli alunperinkään ollut.

sexy-428844_1280

Ajattelin että tässä kohtaa ei ole hienostelulle enään sijaa, nuolaisin sormiani ja aloin häpeilemättä kosketella Kirsiä. Kuljettelin sormea Kirsin häpyhuulien välissä ja painoin välillä sormen sisään. Kirsi oli valmiiksi todella märkä, levittelin märkää ympäriinsä. Levitin Kirsin jalkoja hänen ollessa yhä Juhan päällä kontallaan, siirryin Kirsin taakse. Levitin pakaroita toisella kädellä ja työnsin toisen käden 2 sormea sisään. Liikuttelin niitä hitaasti edestakaisin, samalla vähän pyöritellen etsien oikeaa kohtaa.

Jatkoin hetken kunnes Juha alkoi nousta alta pois. Tässä kohtaa heitin itseltäni loput vaatteet pois. Menin sängylle selälle sen päätyyn nojaten. Kirsi tuli päälleni, Kirsin kielin koskettelu omallani sai värähdyksiä aikaan, avasin samalla loputkin paidan napit ja otin sen häneltä pois. Isot rinnat pullahtivat ulos. Puristelin rintoja ja otin Kirsia hellästi mutta tiukasta hiuksista kiinni. Ohjasin hänen päätään kohti jo valmiiksi juhlakunnossa seisovaa kaluani kohti.

Samaan aikaan Juha alkoi Kirsin takana tehdä omiaan Kirsi otti minulta suihin samalla kun Juha pani häntä takaapäin. Tilanne tuntui aluksi oudolta mutta nopeasti kaikki löysivät oman roolinsa ja keskittyivät vain hetkeen. Kirsi imi kaluani kiihtyvällä vauhdilla, vaaleat hiukset ja rinnat heiluen. Hetken katsoin tilannetta kuin sivullinen, ajattelin kuin olisin jossain pornoelokuvassa livenä. Nautin tilanteesta täysin siemauksin ja kaikki ennakkoasenteet jännityksestä tai muusta stressaamisesta olivat vaihtuneet estottomaan nauttimisen.

lingerie-428842_1280

Sitten halusin käyttää sanontaa minkä olen usein vain kuullut, ”Nyt läpsystä vaihto!”, kaikki naurahtivat mutta kuin käskystä kaikki lopettivat ja Kirsikin nousi polvilleen ylös. Vaihdoimme osia, Juha meni selälleen ja Kirsi hänen päälleen. Otin pöydältä kumin ja rullasin sitä paikalleen, samalla katsoen kun pariskunta oli jo työn touhussa suuseksin kanssa. Kirsi oli niin lähellä sängyn reunaa että seisoin lattialla ja tähtäilin kaluni kanssa, ensin kuljettelin sitä ympäriinsä ja kiusoittelin sillä. Lopulta työntäen sen sisään ja aloin heti panemaan kovalla tahdilla. Koskettelin alakautta panemisen tahtiin heiluvia rintoja, isot rinnat tuntuvat hyvälle kun he heiluvat. Otin välillä nännin sormien väliin ja puristin sitä terävästi, tämä sai aikaan aina vaimean huokauksen.

Ennen hotellille tulemista mietin onko vaivaantunut hetki olla kolmin mutta kaikki olivat aidosti kuin yksilöinä puuhaten vain sitä hetkeä.

Sanoin Kirsille että haluan sua tossa tuolilla. Vaihdoimme paikkaa, Kirsi asettui sohvatuolille istumaan, niin reunalle että saatoin olla lattialla polvillani. Otin tyynyn polvieni alle ja aloin asettamaan kaluani sisään. Asento ja näkyvä oli varsin kiihottava, koskettelin samalla rintoja ja pidin lanteista kiinni kokoajan tahtia lisäten. Juha oli seisaaltaan Kirsin vieressä ja työnsi itseään Kirsin suuhun. Pyörittelin samalla peukalolla Kirsin klitorista ja lisäsin kokoajan tahtia. Halusin saada tämän blondin laukemaan tässä ja nyt. Pidin toisella kädellä lantiosta kiinni ja toisella kädellä kiihdytin tahtia. Kirsi huudahti että nyt tulee ja samalla alkoi sähkähdellä. Jatkoin hitaasti vielä hetken ja fiilistelin itsekin lähestyvää hyvää oloa.

Vetäydyin ulos ja Juha tuli paikalleni. Kuitenkin pariskunnalla oli omat pikku mausteensa. Juha laittoi 2 sormea sisään ja alkoi selvästi kaivaa squirttiä, litinä ja huokailu täytti huoneen kunnes roiskahti ja kunnolla. Sama uudestaan heti perään ja Kirsi squirttasi toisen kerran. Lattia oli tuolin edestä aivan märkä. Kirsi istui yhä tuolissa,  otin kumin pois ja työnsin kaluani hänen suuhunsa. Juha otti paikkani polvillaan lattialla   alkoi panna vaimoaan. Seisoin tuolin vierellä, pidin Kirsiä päästä kiinni ja painoin tahtia suihinottoon. Jatkoimme asennossa hetken ja nousimme ylös.

lingerie-457125_1280

Kirsi asettui nojaamaan ikkunalautaan ikään kuin odottaen kumpi ehtii ensin. Juha astui hänen taakseen ja alkoi panna vaimoaan ikkunalautaa vasten. Laitoin itse uuden kumin päällä ja meni Kirsin viereen, suutelin häntä ja kourin panemisen tahtiin heiluvia rintoja. Jatkoimme hetken kunnes Kirsi ilmoitti haluavansa sänkyyn. Kirsi meni selälleen sängylle. Juha meni omistajan elkein polvilleen Kirsin viereen työnsi kaluansa Kirsin suuhun. Sormeilin Kirsiä samalla kun Juha jo laukesikin sängylle vaimonsa puristaessa käsin kaikki irti.

Käänsin Kirsin vatsalleen ja menin hänen päälleen, Juha vetäytyi sohvatuoliin katsomaan tässä vaiheessa. Panin Kirsiä kuin viimeistä päivää, läiske ja voihkiminen täytti koko huoneen. Tunsin oman huippuni tulevan, lisäsin vielä tahtia viimeiseen asti ja viime tipassa vedin kalun ulos, otin kumin pois ja laukesin Kirsin päälle. Lasti lensi niin pakaroille, selkään kuin osa hiuksiinkin asti. Puristin raukeana viimeisetkin tipat ulos ja levitin niitä pakaroille.

Nousin ylös istahdin sängylle ja hymyilin tyytyväisenä. Ihmettelin lähinnä sitä miten kaikki estot ja jännitteen katosivat kun vain alettiin hommiin. Kävimme jokainen suihkun kautta, sovimme vähän jatkon pelisääntöjä ja katosimme tahoillemme. Olen pari kertaa tavannut Kirsin myös kahdestaan, voisin vähän avata myöhemmin miten onnistuu 10 minuutin pikainen ostoskeskuksessa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: