Pikapano toimistolla

Erään viikon perjantaina koitin saada jotain aikaiseksi toimistolla. Edellisenä iltana olin asiakkaiden kanssa ulkona ja hauskaa kun oli niin ilta venyi pitkäksi. Olin kyllä aamulla ennen yhdeksää töissä mutta väsymys vaivasi. Näin ollen ajatus harhaili, töihin ajaessani noukin sämpylän ja pari energiajuomaa mutta nekään eivät varsinaisesti kolahtaneet.

Aina pienenkin alkoholin viihdekäytön jälkeen aktiivinen krapulapanetus nostaa päätään. Selailin puhelinta ja mietin kuka voisi olla nopea apu asiaan. Ensimmäisenä tulee mieleen kruunaamaton pikapanojen kuningatar Mari jonka kanssa tapaillaan aina kun jompikumpi on jotain vailla. Normaalisti laittaisin viestin mutta nyt tuntui että aika on rahaa ja pitäisi päästä kuitenkin myös kiinni työntekoon joten soitin Marille.

Kysyin samalla paria työhön liittyvää asiaa minkä vuoksi muutoinkin paljon soittelen. Käytiin niitä läpi ja vähän kuin sivulauseessa kysyin, ” mitä jos käväisen toimistolla ja nussin sua ihan pikaisesti?”. Kuulen kuinka Mari naureskelee ja tunnen hymyn puhelimessa. ”Ai täällä meidän toimistolla?”, Mari kysyi? ”Juuri siellä, ajattelin itseasiassa tunnin sisällä?”, totesin Marille.

Sovittiin että tulen noin tunnin sisällä käymään. Saattaa kuulostaa helpolta mutta edellisellä viikolla oli vähän vastaavanlainen palvelus toisinpäin. Kävin kesken työpäivän pikavisiitillä Marin olo helpottamassa.

Oma keskittymiseni herpaantuu täysin jos seksin ajattelu vie kaiken energian. Lähdin siirtymään kohti heidän toimistoaan. Autoon mennessäni sain vielä viestin Marilta, ”pitää olla oikeasti nopea, oikeasti kiire päivä”. Tämä ei tulisi tuottamaan ongelmaa. Pystyn halutessani olla nopea tai sitten puuhata puoli päivää, fiiliksen mukaan. Nousin hissillä toimistoon ja astelin sisään. Kasvoni ovat toki tulleet täällä tutuksi joten kukaan ei sen isommin ihmettele tuttavallista astelua sisään. Sanoin vain ensimmäiselle kuka teki eleen ottaakseen vastaan että, ”minulla on Marin kanssa yksi juttu” ja sain jatkaa rauhassa kohti Marin huonetta. Koputin oveen ja astelin samantein sisään.

student-849825_1280

Mari oli pukeutunut hiukan täti-tyylisesti paitaan ja villaneuleeseen, silmälasit kasvoilla viimeistelivät sen kirjanpitäjä lookin. Joskus toimistolla aikaisemminkin olen miettinyt ihmisiä katsoessa kuinka alan väelle on muodostunut oma tyyli pukeutua. Mutta nyt ei olla vaatteita arvostelemassa. Kumarruin Marin viereen, otin leuan alta kiinni ja suutelin nopeasti. ”Mitä sulle kuuluu?”, käytiin kuulumisia ihan pikaisesti läpi samalla kun käteni vaelteli niskalla selässä ja käyden välillä paidan alla. Työnsin käden paidan alle ja rintaliivien sisään. Lämmin rinta tuntui todella hyvältä kädessä ja lisäsi housuissa tuntuvaa painetta. Harmitti melkein päästää tälläinen nopeasti irti ja varmistin vielä että jos kuitenkin käytäisiin jossain leikkimässä pitkän kaavan mukaan.

Mutta Mari sanoi, ”mulla on oikeasti kiire, pikainen on nyt ihan okei kunhan se on pikainen” nousen samalla ylös, kiersi työpöydän takaa ovelle, napsautti sen hiljaa lukkoon ja tuli eteeni. Käsi sukelsi housujeni sisään toisen käden avatessa vyötäni. Nyt sitten hiljaa ja nopeasti, Mari kuiskasi, kumartui ja veti housuja alas. Housujen tippuessa kivikovana seisoja kalu ponnahti housuista ja osui melkein Maria kasvoihin. ”Tapon yritys” Mari totesi ja otti kalun suoraan suuhunsa. Hän piti todella tiukkaa otetta kalusta ja otti sen muutaman kerran hitaastii syvälle suuhunsa.

legs-1655756_1280

Mari lopetti, nousi ylös ja avasi housujaan samalla työntäen kieltä suuhuni. Kaikki tämä koskettelu ja samalla riski jäädä kiinni lisää jännitystä ja odotan vain sitä että pääsen purkautumaan tuon naisen sisään. Nuolaisin sormiani ja työnsin ne etukautta pikkuhousuihin. Kuumat ja märät häpyhuulet sormissani nostivat entisestään fiilistä, suutelin Maria ja samalla pyörittelen sormilla klitorista. Välillä työnsin sormen sisään ja tunsin miten kosteus lisääntyi kokoajan. Halusin olla kohtelias vieras ja halusin että Mari laukeaa ensin käsiini ennenkuin on minun vuoroni, hän painoi päätään olkapäätäni vastaan ja kuiskasi vaimeasti, ”älä lopeta…” Mari nytkähti hiljaa ja värähteli kun vielä pyörittelin sormilla hitaasti, antaen tahdin hiljentyä lopulta kokonaan.

Marin posket punottivat kun hän katsoi minua, antoi hellän suudelman ja kääntyi pöytäänsä vasten. Painoin Marin vatsalleen pöytää vasten ja pudotin housut kokonaan alas. Koskettelin pakaroita ja sormillani vielä märkää jalkoväliä. Työnnyin hitaasti mutta kerralla pohjaan asti, hyvä olo valtasi koko kropan kun tunsin kuuman ja märän pillun ympärilläni. Toinen puoli minusta halusi jatkaa pitkään mutta toinen puoli muisti toiveet tiukasta aikataulusta. Huomasin kuinka Mari puri itseään sormeen ikäänkuin muistuttaakseen että pitää olla hiljaa. Jouduin itsekin keskittymään siihen että olin mahdollisimman hiljaa.

Katselin kuinka kalu opposi sisään ja puristin samalla pakaroita. Otin tukevan otteen, en halunnut tehdä hommaa loppuun rynkytystahdilla vaan pitkillä hitailla liikkeeillä. Näin meteli pysyy aisoissa ja oma nautinto tuntuu pidemmältä. Tunsin kuinka oma tuleminen alkoi olla käsillä. Puristin lujemmin pakaroista ja tunsin kuin lasti lähteä liikkeelle. Yritin olla huutamatta nautinnosta, jatkoin kunnes kaikki oli tullut ja fiilistelin hitaasti orgasmin jälkeistä hyvää oloa.

Vedin kalun ulos ja katsoin miten seksikkäältä näyttää kun lasti alkaa valua ulos. Mari nousi ja nosti nopeasti housut ylös ennenkuin satsi tippuu lattialle. Posket punaisena Mari katsoi mua ja kysyi, ”helpottiko yhtään?”. Hellä pusu ja aloimme kumpikin pukea niin että voisin poistua toimistosta ilman että kukaan aavistaa mikä oli palaverin agenda.

Olin lähdössä pian pikaiselle reissulle Kroatiaan josta lupasin tuoda Marille jotain kivaa. Vaihdoimme vielä suudelmat ja lähdin jatkamaan työntekoa.

Totean itsekseni että olen melkoisen paljon himojeni orja mutta onneksi verkostoja löytyy monenlaiseen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: