Tapaaminen blogin seuraajan kanssa

Eräässä aikaisemmassa bloggauksessa kuulutin kolmatta pyörää minun ja vakiseuralaiseni kanssa leikkimään. En olettanut sen tuovan yhtään yhteydenottoa kunnes kuluneella viikolla yllätyin. En avaa kauhean tarkasti taustoja mutta myös viestin lähettäjä tietää että kirjoittelen tästä. Viestin sisältö oli lyhykäisyydessään että heidän työpaikallaan oli tartuttu blogin sisältöön ja sitä oli luettu.

selfie-429449_1280.jpg

40-vuotias perheellinen nainen asuu Turun seudulla ja vaikutti näppäimistön yli luettuna aika määrätietoiselta. Seikkailua hakemassa, joskin omassa takaraivossa oli jostain syystä ajatus että ollaanko tässä puuhaamassa jonkinlaista kostopanoa tai vastaavaa. Toisaalta eipä se kuulu minulle mitenkään mutta kokemuksia metsästävänä miehenä nainen kiinnitti mielenkiinnon jo pelkän yhteydenoton vuoksi. Nettitapaamisissa on aina myös oma juttunsa, en toki voi varmaksi tietää onko viestin takana mustasukkainen aviomies tai jotain vastaavaa. Lopulta Tiiaksi esittäytynyt nainen antoi numeronsa. Ennen soittamista katsoin kenelle numero kuuluu jolloin nimellä onnistui kaivella helpostikin kaikenlaista.

Tarina tuntui pitävän paikkansa. Soiteltiin ja puhelimessa Tiia vaikutti alkuun ujolta mutta pääsimme nopeasti samalle aaltopituudelle. Itseasiassa kun keskustelu vapautui tuntui hetken aikaa kuin olisimme tunteneet pidempäänkin. Itse en halua näistä nettideiteistä koskaan sellaista kuviota missä käydään vähän tutustumassa ensin, kahvitellaan ja katsotaan josko seuraavalla kerralla käteltäisiin. Kerroin että voitaisiin nähdä ja jos 5 minuutissa nähdään että emme pidä toisistamme niin jatkamme eri suuntiin mutta muussa tapauksessa menisimme hotelliin.

Puhelun jälkeen sain viestinä kuvan, kuvassa Tiia avasi paitaansa siten että toinen rinta näkyi. Viesti enteili hyvää. Sovimme tapaamisen jo seuraavaksi päiväksi. Kirjoitin aikaisemmin hieromisesta ja liukasteen kanssa leikkimisestä. Tähän Tiia oli tarttunut ja toivoi jotain tämän kaltaista.

Varasin tapaamispäivän kalenteriin itselleni hyvinkin löysän aikataulun. En mennyt konttorille lainkaan vaan ilmoitin olevanani tavoittamattomissa. Saunoin ja sheivailin kassejani, herrasmies valmistautuu tapaamiseen aina huolellisesti. Oli kyse sitten kaupanteosta tai paneskelusta. Lisäksi olin tehnyt hänelle selväksi että pidän siitä kun pelini saa huomiota. Tiia laittoi vielä aamusta viestiä ja varmisti että onko tapaaminen voimassa? ”Tottakai, noukin sinut kymmeneltä”, vastasin hänelle ja mietin vieläkin onko tässä jokin koira haudattuna. Ensikontaktin ja tapaamisen välillä olemme vaihtaneet muutamia viestejä, lähinnä pikkutuhmaa kirjeenvaihtoa mutta myös muutamia kuvia. Tiia on blondi, pitkähkö nainen jolla on suhteellisen isot rinnat ja kaunis tiimalasi vartalo. Eräässä kuvassa hänellä oli tuubimekko päällä mikä myötäili seksikkäästi vartalon muotoja. Pyysin häntä laittamaan sen päällensä, näin tunnistan hänet ja poimin oikean naisen kyytiin. Samalla kielsin laittamassa pikkuhousuja jalkaan.

beauty-2394952_1280

Otin pienen laukun mukaan mihin pakkasin vaihtovaatteet, liukkaria ja hierontaöljyn, melkoinen puuhapussi siis taas matkassa. Aikaa olisi reilusti joten lähdin hyvissä ajoin ajamaan kohti tapaamispaikkaa. Ajoin hiukan sovittua aikaisemmin tapaamispaikkaan, Shell-huoltoasema joka on vastapäätä Turun linja-autoasemaa. Tiia ei tiennyt millainen auto minulla oli joten saatoin ajaa hiukan sivummalle parkkiin ja tarkkailla tilannetta. Pian paikalle ilmestyi auto josta nousi kuvaukseen sopiva nainen. Hän katseli selvästi hermostuneen oloisena ympärilleen. Katsoin kun hän kumartui ottamaan autostaan jotain, tiukka tuubimekko näytti todella seksikkäältä kun se myötäili vartaloa. Mekko ei ollut mikään ylilyhyt mutta silti se oli tiukka ja seksikäs. Ja jos ohjeet oli kuunneltu niin tiesin että alla ei pitäisi olla mitään.

Tiia nosti pahvikahvin autonsa katolle ja alkoi näppäillä puhelintaan. Tässä kohtaa oma puhelimeni alkoi soida, aloin lipua autolla hitaasti hänen suuntaansa. Kohdalla avasin ikkunaan ja sanoin ”taidetaan etsiä toisiamme?”. Tiia hymyili muttei ensin sanonut mitään, sitten loputtoman pitkältä tuntuvan ajan jälken hän ojensi kätensä ja sanoi, ”mä oon Tiia”. Kättelimme ikkunasta ja pyysin Tiian kyytiin. Autoon astui iloinen luonnonlapsi joka vaikutti kuitenkin hiukan hermostuneelta. Kysyin että onko kaikki okei? Tiia sanoi vain jännittävänsä ja totesi että ”mennään jo”, kauniisti hymyillen.

Olin varannut huoneen Cumuluksesta koska sinne saa kätevästi auton parkkitaloon. Kävin myös tullessani jo tsekkaamassa huoneen niin ei tarvinnut mennä respan kautta. Tiia kuitenkin työskenteli kaupungissa joten hänellekin olisi voinut olla kiusallista mennä respan kautta. Ajoin kuitenkin pienen mutkan kautta, juttelimme niitä näitä. Tiia vei keskustelua tuhmaan suuntaan kokoajan. Tähän halusinkin kuulla koska alkuun hermostunut käytös viesti epävarmuutta.

Laitoin käden Tiian reidella ja rullasin mekkoa sitä sen verran ylöspäin että sain käteni paljaalle reidelle. Tiia tuntui todella lämpimältä kättäni vasten. Kuljettelin sormiani reidellä, samalla juttelimme kuin pitkäänkin tunteneet ystävykset. Ajoin auton Cumuluksen parkkihallin luiskaan, avasin ikkunan ja samalla kun työnsin parkkihallin ovikorttia lukulaitteeseen tunsin kuinka Tiia kosketteli kaluani housujen päältä. ”Täällähän on jo tälläinen semikova”, Tiia totesi ja puristeli kaluani yhä voimakkaammin. Ajoin auton halliin, parkkeerasin auton nurkkapaikalle tolppien väliin jotta sain vähän näkösuojaa. Käännyin Tiian suuntaan ja suutelin häntä. Koko päivän kestänyt pitkä odotus sai kuin sähköiskun aikaan. Tiia oli todella hyvä suutelija. Koskettelin rintoja mekon läpi, isot rinnat tuntuivat käteen hyvältä, myös rintaliivit olivat jääneet kotiin ohjeiden mukaisesti.

Ahmin Tiian huulia ja halusin vielä koskettaa reisiä. Kesäkuisen lämmön ja pienen kiiman lämmittämä iho tuntui hyvältä sormia vasten. Työnsin käden reisien väliin ikään kuin tarkistaen että ne pikkuhousut ovat kotona. Vastaan tuli lämmin ja valmiiksi märkä posliini. Koskettelin varovasti sormillani lämmin posliinia. Mennään huoneeseen, Tiia huokaisi. Vedin käteni pois ja suutelin häntä vielä hellästi.

Nousimme autosta ja kävelimme kohti hissiä. Tiian lantio keikkui todella seksikkäästi hänen kävelleessään. Sanotaan että mikä keinuvampi lantio niin sitä orgasmiherkempi nainen on. Hissiin mennessämme painoin Tiian hissin seinään vasten ja painauduin häntä vasten. ”Jestas sulla seisoo kovana”, Tiia totesi ja kikatteli pikkutyttömäisesti. Kävelimme suoraan hissistä huoneeseen. Emme avanneet edes verhoja tai tutustuneet huoneeseen sen enempää vaan Tiia kävi samantien päälleni. Ihan kuin jokin katkaisija olisi käännetty eri asentoon. Kaadoin Tiian selälleen sängylle ja suutelimme loputtoman pitkältä tuntuvan ajan.

Tiia huokaisi allani ” haluan että sä hierot mua”. Tiia nousi ylös, katsoi minuun kiusoitellan ja samalla nosti mekon päältään. Tiialla oli todellinen tiimalasivartalo ja iso rinnat. Tiia heitti mekon päälleni ja katosi kylpyhuoneeseen. Kuulin kuinka suihku laitettiin päälle joten ajattelin mennä perässä. Riisuin itseni nopeasti ja astelin suihkutilaan hänen perässään. Astuin kylpyammeeseen missä suihku oli ja menin Tiian taakse. Seisova kaluni painoi Tiian pakaroita vasten. ”Meinaatko sä seivästää mut tolla?” Tiia totesi, ”itseasiassa ajatus oli”, totesin ja otin takakautta Tiian rinnat käsiini. Isot rinnat tuntuivat hyvältä käsissä ja lisäsivät entisestään omaa mielenkiintoani tähän blondiin. Tiia astui pois suihkusta ja kuivaili itseään pyyhkeellä.

Pesin hiukan itseäni ja menen perässä. Astuin kylpyhuoneesta huoneeseen kantaen pyyhkeen pois seisokkini varassa. Tiia nosti pyyhkeen pois ja tarttui itsevarmasi kaluuni. Tiia oli vatsallaan sängyllä ja seisoin sängyn vieressä. Heiluttelin lantiotani ja kalu osui Tiia poskiin. Tiia avasi suutaan kutsuvasti ja laitoin kaluni lämpimille huulille. Työnsin sitä hitaasti suuhun, pari kertaa ensin ihan hiukan ja sitten jatkuvasti syvemmälle ja syvemmälle. Lämpimät huulet puristivat tiukasti kaluni vartta.

Vedin sen ulos ja komensin Tiian vatsalleen sängylle. Tiia kääntyi, otti hyvän asennon kuin odottaen mitä seuraavaksi tapahtuu. ”Levitä jalkoja”, komensin ja Tiia teki työtä käskettyä. Otin omasta laukustani hierontaöljyn. Seisoin sängyn vieressä ja koskettelin Tiian selkää ja pakaroita. Kaadoin öljyä todella reilusti selälle. Levittelin sitä käsilläni ja meni istumaan Tiian päälle hajareisin. Puristelin pakaroita öljyisillä käsilläni, selkää ja niskaa. Tiian iho oli todella lämmin ja pehmeää kuin sametti.

Levitin käsilläni pakaroita ja koskettelen Tiian posliinia sormillani. Nousen pois Tiian päältä ja menen sängyn viereen seisomaan. Levitän lisää jalkoja ja työnnän sormen sisään. Tiia värähtää ja huokaa syvään. Toisellä kädellä hyväilen öljyistä selkää ja toisella sormetan Tiian märkää pillua. Tunnen sormissani miten Tiia kostuu lisää ja kiemurtelee edessäni työntäen takapuolta ylöspäin. Otan sängyn päädystä tyynyt ja asetan ne pinoksi Tiian alavatsan alle. Nyt takapuoli työntyy todella herkullisesti pystöön ja näkymä työmaallani on vähintäänkin kohdalla. Otan liukastetuubin ja puristin sitä Tiian pakaroille. Hieroin hetken käsiäni yhteen jotta ne olisivat mahdollisimman lämpimät. Otin sormiini liukastetta ja työnsin sormeni sisään. Tunsin sormissani miten märkä ja lämmin hän oli.

Työnsin toisen käden sormia Tiian suuhun ja toisilla runkkasin häntä. Pehmeät huulet kummassakin päässä hyväilivät sormiani. Käännän Tiian selälleen ja suutelen häntä pitkään. Kielet koskettelevat toisiaan, samalla tunnen kuinka Tiia ottaa tukevan ottaa kalustani ja levittää jalkojaan ikään kuin merkiksi että jatkaisin mihin jäin. Suutelen Tiian rintoja samalla klitorista hyväillen. Posliini tuntuu maagisen pehmeältä käsissäni. Otan toisen käteni avuksi, toisen käden sormilla pyörittelen klitorista ja toisen sormilla runkkaan Tiiaa niin nopeasti kuin pystyn. Voihkiminen kuuluu takuulla käytävään ja naapureihin mutta tuskin se keskellä päivää ketään häiritsee. Tunnen miten tiukka pillu alkaa sykkiä ja puristella sormieni ympärillä. Lisää tahtia ja huomaan kuinka Tiia puristaa peittoa käsillään ja huohottaa todella voimakkaasti. Todella väkevä laukeaminen, Tiia menee veltoksi ja laittaa kätensä kasvoilleen. Hymyilee ja naureskelee taas kivan tyttömäisesti.

”Tuliko hyvä? kysyin ja sain hyväksyvän nyökkäyksen. Menen Tiian viereen istumaan sängylle ja totean että ”voisit imeä vähän mun kullia…”. Tiia nousee istualleen ja tulee taakseni istumaan. Tunnen öljystä liukkaan rinnat selässäni. Tiia heittää jalat ympärilleni ja tarttuu takakautta kaluuni kiinni. Toisella kädellä runkkaillen ja toisella pallejani kosketellen. Nojaan taaksepäin jolloin Tiia suutelee niskaani ja kaulaa. ”Sä olet tosi taitava” totean ja nautin kyydistä. Puristan Tiian käsille liukastetta joka lisää mielihyvää entisestään.

black-and-white-2073594_1280

Tiia pitää otteensa kalustani mutta samalla kiertää etupuolelle ja menee sängyn viereen polvilleen. Tiia nuolaisee pallejani ja runkkaa samalla kiihtyvällä tahdilla. Liukasteen litinä täyttää huoneen ja tunnen miten seisokki alkaa olla niin kova että melkein sattuu. Tiia ottaa kalun suuhunsa, ensin kieltä kärjen ympärillä pyörittäen ja sitten hitaasta syvälle suuhun. Todella lämmin suu hyväilee kivikovana seisovaa kaluani. Toisella kädellä Tiia koskettelee pallejani ja toisella runkkaa samalla tahdissa suun kanssa. Ylöspäin tullessa aina hiukan kovemmin puristaen. Lypsämista muistuttava liike tuntuu todella hyvälle ja voisin halutessani laueta nopeasti tässä käsittelyssä Tiian suuhun. Otan Tiiaa hiuksista kiinni ja painan päästä tahtia. Kun viestittelimme ennen tapaamista niin hän mainitsi että tykkään jos mukana on myös jossain määrin kovempia otteita. Ajattelin näin vähän hakea missä rajat kulkevat. Tiia on huomattavan taitava suihinottaja, huulet eivät pelkästään hyväile ja koskettele vaan mukana on todella kova imu ja käsitekniikka on todella taitavaa. Lisään päästä painaen tahtia ja mietin jopa että nyt olisi peliliike kokeilla yllätyslaukeamista suuhun mutta pidätän vielä ja nostan Tiian pään pois.

girl-2206248_12801.jpg

Nyt mä haluan että sä nussit mua, Tiia sanoo ja alkaa tavoitella kortsuja pöydältä. Tiia avaa paketin ja ottaa kumin huulillensa. En ole koskaan törmännyt näin taitavaan suulla paikalleen laittamiseen aikaisemmin. Tiia rullaa kumin paikalleen ja työntää minut selälleen sängylle. Tiia kiipeä päälleni selkä minuun päin. Kädellä tukeva ote kalusta ja ohjaa sen huulille. Pientä kiusoittelua mutta sitten hitaasti istuen sen pohjaan asti.

Tiia on todella tiukka joten kaikki liikkeet tekevät todella hyvää aiheuttaen myös raskasta huokailua hänelle. Puristelen pakaroita samalla kun katselen ratsastaessa sisään uppoavaa kalua. Välillä koskettelen rintoja ja kuljettelen sormia pitkin selkää. Pidän siitä että tämä nainen todella osaa nauttia ja ottaa sen mistä pitää ujostelematta. Tiia värähtelee ihanasti aina kun kalu menee pohjaan saakka, ihan kuin hänen sisällään olisi jokin vibrakoneisto. Sitten tajuan tämän olevan orgasmin joka lähestyy, ratsastus muuttuu intensiivisemmäksi ja huokailu käy todella raskaaksi. Voisin kuunnella tota houkailu päivät pitkin, niin mielettömän kiihottavalta se kuulosti. Samalla Tiia kiljaisee ja laukeaa ympärilleni. Tiia ratsastaa vielä hetken ja ottaa kaikki nautinnon rippeet irti.

woman-1544363_1280.jpg

Vedän Tiian päälleni selälleen ja rutistan hänet ympärilleni. Puristelen rintoja ja koskettelen vielä orgasmista herkkää klitorista. ”Miten sä haluat”, Tiia kysyy ja pyörähtää viereeni. ”Haluan panna sua takaapäin”, totesin ja katson kun Tiia nousee ylös. Tiian iho helmeilee panemisessa tulleista hikipisaroista. Tiia menee kontalleen sängylle ja sanoo ”pane mua kunnolla”. Menen polvilleni Tiian taakse. Otan käsiini liukastetta ja levitän sitä jalkoväliin, toisella kädellä koskettelen rintoja. ”Tule jo mun sisään, älä kiusaa” Tiia toteaa kiukkuisella äänellä. Työnnän vielä sormen kuumaan pilluun ja runkkaan pari kertaan kunnes lopetan ja asetan kalun huulille. Koko nainen on liukasteesta märkä, kalu uppoaa pehmeästi tiukkaan pilluun. Pidän sitä hetken pohjalla ja fiilistelen näkymillä. Otan Tiiaa vyötäröltä kiinni ja panen kokoajan tahtia lisäten. Tiukka pillu puristelee ihanasti kaluani, liukkaiden pakaroiden koskettelu lisää omaa kiimaani. Tiedän jo tässä vaiheessa että kun laukean niin orkku on omaa luokkaansa. Otan Tiiaa hiuksista kiinni ja vedän hänen päätään taaksepäin. Työn toisen käden sormet hänen suuhunsa samalla kun panen apinan raivolla rynkyttäen.

model-2411696_1920

Tiian pakarat hakkaavat kroppaani vasten. Tiia imee sormiani ja pyörittelee kieltään villisti niiden ympärillä. Päästän hiuksista irti ja otan vyötäröltä kiinni, lisään tahtia niin paljon kuin ikinä voin. Sanon Tiialle että ”multa tulee kohta, ootko valmiina”, Tiia nyökkää ja hyväilee samalla pallejani alakautta. Tuntuu että silmissä sumenee pelkästä nautinnosta. Tunnen että laukean ihan just, vetäydyn ulos ja otan kumin pois. Tiia kääntyy nopeasti ja ottaa kullini suuhunsa alkaen imeä sitä villisti. Käsi ja suu yhdistelmä tekee tiukkaa työtä ja tunnen kuinka laukean valtavalla voimalla Tiian suuhun, Tiia rykäisee mutta jatkaa tauotta imemistä. Orgasmi tuntuu loputtoman pitkältä. Lopulta Tiia hiljentaa tahtia, silti hyväillen ja voimakkaasti imien loppuun asti. Lopulta Tiia päästää kalun suustaan, nielaisee lastin ja katso minua silmiin hymyillen. ”Sä oot todella taitava”, totesin ja annoin pusun poskella.

Tiia pomppasi ylös ja otti pyyhkeen. ”Tätä ei sitten koskaan tapahtunut”, Tiia totesi mutta jatkoi pian että ”silti tämä sama saattaa tapahtua joskus uudestaan jos haluat”. Tämän monologin päätteeksi Tiia katosi suihkun puolella ja jäin sängylle raukeana makaamaan.  Varatuissa naisissa on se hyvä puoli että jos homma toimii niin heistä ei ole riesaa.

Uskon ja toivon että tapaamme Tiian kanssa vielä monta kertaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: