Varatun naisen alistamista

Tarina äänikirjana: Klikkaa tästä!

Olen tavannut pariin otteeseen aavistuksen reilu 40 vuotiasta Tiiaa joka haluaa aidosti kokeilla erilaisia juttuja. Näemme harvakseltaan mutta aina olemme kokeilleet erilaisia juttuja. Pientä tutkimusmatkailua mistä kumpikin pitää.

Viestittelimme parin viikon sisään paljon muttemme tavanneet kertaakaan. Tiia sanoi haluavansa kokeilla leikkimistä Turussa olevassa alistusmestassa mitä saa myös vuokrata omiin puuhiin. Itse ajatus kiinnosti itseänikin suuresti, olen paikassa kerran käynyt pintapuolisesti leikkimässä ja tutustumassa. Hienosti sisustettu paikka jossa on kolme erilaista teemahuonetta. Löytyy erilaisia pukkeja ja monenlaisia mahdollisuuksia sitoa toinen kiinni. Puhumattakaan toki monenlaisista työkaluista mitä pajalta löytyi.

Tiia lähetti itsestään kiusoittelevan kuvan toimistoltaan ja kertoi että varasi seuraavalle illalle ”työtilan”. Innostuin välittömästi ajatuksesta ja vastasin viestiin että ”mitä haluan mun tekevän sulle”

woman-2808068_1920.jpg

Tiia tykkää monenlaisesta seksistä mutta on pitää yli kaiken hierontaöljyn ja vauvaöljyn kanssa leikkimisestä. Ja sopii se itsellenikin, ei mitään valittamista. Tiialla on melko isot rinnat mitä öljyän varsin mielelläni.

”Haluan että sä panet mua joka suunnasta ja kiusaat loputtoman pitkään, käytät mua”, Tiia vastaa varsin ytimekkäästi. Sovimme että näemme paikan päällä ja noudatan näitä annettuja ohjeita mahdollisimman pitkälle. Seuraava työpäivä ei ollut mikään tehokkain mahdollinen kun mietin ainoastaan mitä kaikkea teen tälle tuhmalle tuttavuudelleni. Ajankohta lähestyy ja lähden ajamaan kohti sovittua paikkaa. Autossa saan Tiialta vielä viestin jossa hän sanoo lyhyesti, ”kohta siellä”. Tiia on ennen minua paikan päällä, itse vien auton lähettyvillä olevan huoltoaseman pihaan ja kun kävelen kohti paikkaa missä tämä tyrmä on huomaan erään talon vieraspaikalla myös Tiian auton parkissa.

Kävelen kerrostalon pihaan minkä alhaalla olevassa kellaritilassa tämä paikka on. Koputan oveen, ovisilmässä vilahtaa liikettä ja ovi aukeaa. Tiia avaa oven hymyillen ja sanoo, ”tule nopeasti sisään”. Talon asukkaat toki tietänevät millainen paja alhaalla on joten uteliaita katseita on aina, siksi jätin auton suosista vähän kauemmaksi.

Vedän oven kiinni ja suutelen Tiiaa. Onko meillä kiire, kysyn ja katselen ympärilleni. ”Pari kolme tuntia ainakin”, Tiia vastaa. Paikka on muuttunut edellisestä käynnistäni, katselemme ympärillemme ja mietin jo mielessäni mitä kaikkea näistä käytän. Yhdellä seinällä on kahleet mihin toisen voi sitoa niin että kädet ja jalat ovat vähän kuin x-asennossa. Samoin keskellä huonetta oleva pukki kiinnostaa missä näen jo mielessäni Tiian vatsallaan kädet ja jalat sidottuna. Sen sijaan iso lintuhäkki jää varmaan käyttämättä.

Lisäksi löytyy nahkainen sohva ja erillinen huone jossa on iso sänky. En ole mikään alistajatyyppi mutta nyt kun pelisäännöt on sovittu näin niin herkuttelen jo mielessäni tällä ajatuksella. Käännyn katsomaan Tiiaa ja komennan, ”riisu itsesi ja mene pesulle!” Tiia hymyilee, pitää kokoajan katsekontaktin ja pudottaa housunsa lattialle. Tiia osaa kiusoittelevan riisumisen taidon, ihastelen kaunista vartaloa ja katson kuinka lantio keinuu Tiian kävellessä suihkuun.

Otan seinällä olevasta telineestä pöydälle suupallon ja silmälaput. Sivupöydällä on myös erilaisia öljyjä, liukasteita ja monenlaisia kondomeita. Laitan valoja hiukan hämärämmäksi, tullessamme paikassa oli valot joita käytetään ilmeisesti siivoamiseen. Tunnelma muuttuu täysin kun valaistus on hiukan hämyinen, huoneen seinät ovat punertavat ja iso osa kalusteista mustia joten tunnelma on jo valmiiksi syntinen. Heitän omat vaatteeni sohvalle ja astelen Tiian perässä suihkuun. Tiia kuivailee jo itseään, läpsäisen häntä ohimennen pakaroille ja astun pieneen suihkukoppiin. Huomaan että alan olla jo silminnähden innoissani tilanteesta.

Kuivaan itseni ja otan naulakosta mustan kylpytakin. Astelen huoneeseen missä Tiia kiertelee ja katselee laitteita hymyillen ja naureskellen. Päätän pitää roolini ja astelen hänen taakseen. Tartun häntä lanteilta ja koskettelen toisella kädellä rintoja. Suutelen Tiian niskaa  ja kuljettelen toista kättä hänen vatsallaan.

Tartun Tiiaa kädestä kiinni ja vedän hänet seinän viereen missä on seinässä kahleet kiinni. Kiinnitän ensin toisen käden ylös, tartun toiseen käteen ja laitan sen kiinni seinälle. Kiristän remmin niin että kädet ovat melko ylhäällä seinällä. Kiinnitän nilkat samoin niin että jalat ovat mukavasti mutta leveässä asennossa. Tiia hymyilee ja katselee mitä teen seuraavaksi. Otan silmälaput pöydältä ja sidon Tiian silmät.

Nuolaisen sormeani ja koskettelen sillä Tiian kaulaa, kuljettaen sormea hitaasti kohti rintoja. Puristelen ja rintoja otan toisella kädelläni hellän otteen kaulasta. Kosketan huulillani Tiian huulia, hellästi, maistelen kielen kärjellä Tiian huulia. Vetäydyn pois ja katsoin kuinka Tiia odottaa seuraavaa liikettäni. Otan hierontaöljyä käsiini ja levitän sitä Tiian iholle, öljy lämmittä käsiäni ja ihoa, Tiia huokailee tyytyväisenä mutta on ihan hiljaa eikä sanoa sanaakaan. Öljyiset rinnat tuntuvat todellä hyvältä käsissäni ja haluaisin ottaa tämän naisen samantein mutta haluan pitkittää nautintoa ja pitää roolini loppuun asti.

nude-1337532_1280

Öljystä helmeilevä vartalo kiiltää hämärässä valaistuksessa ja näyttää todella kiihottavalta. Otan lisää öljyä käsiini ja laitan kädet Tiian taakse laskien ne pakaroille, hieron pakaroita painaen samalla itseni Tiiaa vasten. Suutelen Tiian märkiä huulia ja kielemme leikittelevät pitkään Tiian suussa. Painan itseni tiukkaan häntä vasten ja kivikova seisokkini ei varmasti jää häneltä huomaamatta. Laitan öljystä märän käteni Tiian jalkoväliin ja hieron hellästi kosketellen. Tunnen miten vartalo värähtelee mutta sama äänetön viestintä jatkuu. Työnnän sormen sisään ja tunnen miten märkä Tiia on. Runkkaan häntä sormella samalla kun toinen käteni hyväilee öljyisiä rintoja.

Otan pöydältä suupallon ja laitan sen Tiialle, katson hetken miten seksikkäältä seinään kiinnitetty öljytty nainen näyttää. Käännän keskellä huonetta olevaa pukkia niin että se on toisella seinällä olevan ison peilin edessä. Huomaan miten Tiia koittaa miettiä mitä äänet tarkoittavat ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Koskettelen vielä omistajan elkein Tiia, työnnän sormen sisään ja nipistelen nännejä. Kahleissa sätkivä nainen saa minut innostumaan lisää tilanteesta ja alan käydä itsekin malttamattomaksi.

Irroitan Tiian seinästä ja ohjaan hänet pukin eteen. Työnnän hänet vatsalleen pukin päälle ja kiinnitän ensin kädet pukin jalkoihin. Samoin kiinnitän jalat ja vedän Tiian pukin reunalle niin että takapuoli on hiukan pystössä. Kiertelen Tiiaa ja näen kuinka suupallo saa kuolan valumaan. Läpsäilen kädellä pakaroille ja tunnustelen Tiian reaktiota, läpsäisen uudestaan ja huomaan itsekin innostuvan tästä. Kaadan lisää öljyä Tiian selälle ja levitän sitä ympäriinsä. Pakarat tuntuvat ihanan lämpimiltä käsiini kun hieron niitä. Kuljetan sormen jalkojen väliin ja työnnän kaksi sormea sisään. Koukistan sormia ja haeskelen kohtaa mistä saan Tiian kiemurtelemaan. Toisella kädellä otan hiuksista kiinni ja nostan Tiian päätä ylöspäin. Runkkaan sormillani yhä nopeammin ja katson kuinka kuola roikkuu Tiian leuasta. Päästän irti hiuksista ja otan sormet ulos.

model-2411696_1920

Otan pari askelta kauemmaksi ja katson seuraavaa työkalua pöydältä. Otan ison punaisen dildon ja laitan siihen kumin päälle. Astun Tiian taakse ja läimäytän vuorotellen kummallekin pakaralle. Puristan liukastetta punaisen kostajan päälle ja levitän sitä koko mitalta. Asetan sen huulille ja alan työntämään hitaasti sisään. Tiia säpsähti koska odotti varmasti jotain muuta. Dildo uppoaa hitaasti, liikutan sitä rauhallisesti edestakaisin. Käännän päässä olevasta rullasta vibran päälle. Nyt Tiia alkaa huokailla ja inistä pallo suussa selvästi äänekkäämmin. Käännän vibran täysille ja se tuntuu omaankin käteeni sen päähän todella voimakkaalle joten se saa Tiian huutamaan ja kiljahtelemaan. Otan uudestaan hiuksista kiinni, vedän niskan taakse ja liikutan dildoa edestakaisin. Päästän irti hiuksista ja koskettelen klitorista sormilla samalla dildolla runkaten. Tiia kiljahtelee kuin viimeistä päivää ja värähtelee villisti kun laukeaa pukilla.

Otan dildon ulos ja työnnän sormet sisään, Tiia nyhkähtelee jälkiväristysten kourissa. Läpsäisen vielä pakaroille ja siirryn toiselle puolelle. Avaan suupallon remmin ja katson miten seksikkäältä näyttää kun kuola valuu pitkin naamaa. Otan Tiiaa hiuksista kiinni ja laitan kivikovana seisovan kaluni märkään ja kuumaan suuhun. Tiukat ja kuumat huulet hyväilevät kalua. Nautin jokaisesta sekunnista, kuljetan käsiä pitkin öljyistä selkää ja liikutan samalla itseäni edestakaisin Tiian suussa.

beauty-2388361_1280

En malta odottaa enään sekunttia vaan irtaudun Tiian otteesta ja siirryn taas öljystä kiiltävien pakaroiden ääreen. Puristan vielä lisää liukastetta Tiian pakaroille ja levitän sitä kaikkialle. Liukastan kaluni ja asetan sen tulikuumille huulille. Työnnän kerralla pohjaan asti ja ja samantein nussia Tiiaa rajusti, pukki kitisee ja kahleiden remmit kolisevat panemisen tahtiin. Tiian pakarat hakkaavat omaa kroppaani vasten. Vedän Tiiaa hiuksista niin että hänen kasvonsa ovat melkein kattoa kohden. Työnnän sormet Tiian suuhun ja lisää tahtia koko ajan.

Lopetan hetkeksi ja siirryn taas toiselle puolelle, tukeva ote hiuksista ja kulli suoraan Tiian suuhun. Nautin jokaisesta hetkestä ja voisin jatkaa tälläistä leikkiä loputtomiin. Katsoin viimeisen lelun vielä pöydälle jonka haen mukaan. Pieni dildo mihin laitan kumin päälle. Kysyn Tiialta pysyykö suu kiinni vai laitetaanko pallo takaisin? Tiia nyökyttää hyväksyvästi sanomatta sanaakaan. Liukastan dildoa ja levitän pakaroita toisella kädellä. Työnnän dildon hitaasti Tiian takapuoleen, ensin lyhyitä liikkeitä jättäen sen lopulta pohjaan. Laitan vibran päälle ja katson kuinka remmia kolahtelevat kun Tiia rimpuilee pukissa. Siirryn taaksen ja työnnyn uudestään sisään. Tiian sisällä värisevä dildo tuntuu kalussani kun rynkytän kiihtyvällä tahdolla. Otan Tiian päästä kiinni ja työnnän kummaltakin puolelta sormia hänen suuhunsa.

naked-1123184_1920

Tiia kiljahtelee ja rimpuilee pukissa, käännän vielä dildon vibran maksimiin ja kuuntelen miten nainen rimpuilee ja huutaa nautinnosta. Välillä Tiia imee sormiani ja välillä huudahtelee tahattomasti. Pian tunnen miten kuuma pillu alkaa puristella kaluani ja Tiia huutaa suoraan huutoa samalla kun laukeaa ympärilleni.

Hidastan tahtia hetkeksi ja vedän dildon ulos. Käyn suutelemassa Tiiaa jonka märkä suu ahmii kieltänia ja huuliani. Laitan vielä hetkeksi kaluni Tiian suuhun ja tunnen miten kieli kiertää kalun kärkeä ja viimeistee lähestyvää huippuani. Vedän kalun ulos suusta ja asetun taakse. Levitän pakaroita käsilläni ja ohjaan kaluni sisään. Tiian tulikuuma pillu puristaa kaluani kun työnnyn hitaasti sisään. Ensin muutama kiduttavan hidas ja pitkä liike. Sitten lisää tahtia, otan tukevan otteen lantiolta ja panen niin kovaa kuin pystyn. Panemisen läiske täyttää huoneen, pukki nitisee ja Tiia kiljahtelee kun orgasmista herkkä pillu saa kyytiä. Lisään tahtia äärimmilleen kunnes huudan ja laukean Tiian sisään, jatkan vielä pitkään orgasmin jälkeen ja pumppaan jokaisen pisaran sisään. Puristelen vielä Tiian pakaroita ja teen hitaita liikkeitä. Vetäydyn ulos ja avaan Tiian toisen käden. Laitan kalun Tiian suuhun joka toisella kädellä runkkaa hitaasti ja imee viimeisetkin suuhunsa. Suutelen Tiiaa poskella ja avaan hänen toisenkin kätensä ja jalat. Katson miten seksikkäältä eritteitä valuva pukilla makaava nainen näyttää.

po-2157272_1280Painu suihkuun siitä, komennan ja menen itse edeltä. Peseydyn ja katoan paikalta, kuulen kuinka Tiia jää suihkuun pesemään itseään.

Lähtiessä katson vielä paikkoja ja mietin mitä teen hänelle seuraavalla kerralla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: