Sidottua Karoliinaa

Tapasin vuosia sitten Karoliinan jonka kanssa olen tapaillut harvoin mutta aina kun nähdään niin juttu jatkuu luontevasti siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Välillä myös hänen seurustelu ja osin työjututkin monimutkaistivat tilannetta niin että tapaamiset jäivät vähiin.

Näin kuitenkin hänet taannoin lounaalla oman työporukkansa kanssa ja tästä innostuneena laitoin hänelle myöhemmin samana päivänä viestiä. Viestitin lyhyesti, ”olisiko jotain sutinaa pitkästä aikaa?”. Karoliina vastasi nopeasti ja ytimekkäästi; ”olisi kiva”. Karoliina on lyhyt blondi joka hymyilee aina, jo silloin kun eka kerran hänet tapasin pidin hymystä joka tarttuu. Lisäksi pidin hänen tavastaa lähetellä kuvia itsestään. Näin oli jatkuvasti jotain mitä odotella.

Viestittelimme parin päivän ajan ennenkuin löysimme sopivan ajankohdan koska nähdä. Tehtiin vähän kuin toivomuslistaa puolin ja toisin. En itse ole sitomisen suurin ystävä mutta Karoliinan kanssa se on ollut aina luontevaa ja jopa todella sytyttävää, itseasiassa edellisten kertojen muistelu sai fiiliksen kivasti nousemaan. Edellisellä kerralla jäi harmittamaan kun huomasin sängyn päissä olleet sitomiseen tarkoitetut remmit valmiina mutta kaikessa tohinassa ne jäivät kokeilematta.

Treffipäivän aamuna laitoin viestinä ohjeen että haluan sidontaremmien olevan valmiina odottamassa. Vastauksena tuli vain sydänviesti joten oletan vinkin menneen perille. Karoliinalla oli myös laaja valikoima erilaisia leluja ja ei tullut koskaan vastaan juttua minkä kokeileminen olisi ollut vierasta. Mitä enemmän muistelen jo tapahtuneita sitä enemmän innostun odottamaan tulevaa. Karoliina on maaginen suutelija ja pitää ääntä seksin aikana, näistä innostun itsekin. Monella ihmisellä on olemassa kaikenlaisia fantasioita mutta ei kehtaa niistä puhua tai uskalla ehdottaa. Jos Karoliina on joskus halunnut että työnnän sormen hänen sisäänsä kaupungilla niin hän sanoo sen iloisesti hymyillen, näin ei juurikaan jää epäselvyyksiä siitä missä mennään.

Jos jollekin ei ole vielä tullut selväksi niin pidän yli kaiken hameista ja vähän sihteerikkötyylisestä pukeutumisesta. Pyysin Karoliinaa pukemaan päälleen jotain mistä pidän kun treffipäivänä lähdin hänen luokseen ajamaan. Kohtaliaana miehenä laitoin viestin kotona lähtiessäni; ”Olen matkalla ja haluan naida sulta aivot pellolle…” Vastauksessa ei ollut lainkaan tekstiä, pelkkä kuva jossa hän istui sängyllä, huoliteltu asu paistoi jo kuvasta. Se että näkee vaivaa toista varten on sekä kohteliasta ja äärimmäisen seksikästä.

woman-3024700_1280

Karoliina ei asu Turussa vaan ajoin naapurikaupunkiin ja parkkeerasin auton pienkerrostalon pihaan. Kävelin ovelle, näppäilin ovikoodin ja kävelin portaat ylös toiseen kerrokseen. Soitin ovikelloa jonka ääni tuntui kuuluvan ulos asti, vanhat kivitalot ovat tyylikkäitä mutta kaikua ja kolinaa riittää. Karoliina avasi oven ja nainen sihteerikkö-lookissa sai aikaan melkoisen wow-reaktion. Halasin häntä ja astuin sitään. Eteisestä on isot lasilliset pariovet mistä näkyy suoraan makuuhuoneeseen, silmään pisti tarrakiinniteiset remmit sängyn päädyssä. Sängyllä oleva vähän prinsessatyylin päiväpeitto soti kivasti ajatuksissa vastaan sitä miten hienolla tavalla rivo tämä nainen onkaan.

”Haluatko kahvia tai jotain?”, Karoliina kysyi. ”Ehkä kahvi, voisin käväistä vähän suihkussa jos laitat”; totesin ja astelin tuttuun kylpyhuoneeseen. Riisuin kaikki vaatteeni kylppäriin ja kävin pikaisesti suihkussa. Ajattelin ensin että hiplailen itselleni semikankean ja ilmestyn sen kanssa hätistelemään Karoliinaa mutta päätin kuitenkin jättää sen hänen tehtäväkseen. Kuivailin itseäni ja käärin pyyhkeen vyötärölleni. Astelin keittiöön missä tämä sihteerikkö puuhasi kahvikuppien kanssa. Lyhyt kireä hame ja valkoinen hiukan auki oleva kauluspaita kruunasi asun. Maistelin kahvia ja oikeastaan hetken vain katselimme toisiamme. Hiljainen hetki ilman että se oli lainkaan kiusallinen.

Laitoin kupin pöydälle ja nousin seisomaan samalla pudottaen pyyhkeeni. Karoliina katsoi ihan kuin odottaen mitä seuraavaksi tapahtuu. Astuin häneen eteensä, otin hellästi mutta itsevarmasti häntä niskasta kiinni ja painoin hänet iso keittiön pöytää vasten mahalleen. Siirsin jalallani hänen jalkoja leveämpään asentoon ja vedin hameen ylös. Pidin toisella kädellä niskasta edelleen kiinni ja toisellä kädellä läimäisin pakaroille. Karoliina päästi vain hiljaisen huokauksen eikä sanonut sanakaan. Olen häntä ennenkin toivomuksesta piiskannut mutta se on ollut itselleni sen verran vieras laji ettei hän ole ehkä saanut sitä siinä määrin mitä olisi toivunut. Nyt halusin parantaa tässä kohtaa.

model-3508004_1920.jpg

Läpsin pari kertaa vuorotellen pakaroille ja tunsin miten ne tuntuivat hiukan lämpimiltä, repäisin pikkuhousut sivuun ja työnsin sormen suoraan hänen sisäänsä. ”Sä olet ihanan märkä”, totesin ja leikin sormellani tunnustellen mistä löytyy hyvä kohta kosketella. Välillä ottaen sormen ulos ja läiskien vielä voimakkaammin pakaroille. Nostin Karoliinan ylös ja avasin hänen paitaansa sellaisella innolla että pari nappia kilahti lattialle. Nipistin varovasti nännistä ja kuuntelin miten kiihottava huokaus Karoliinan suusta pääsi.

”Mennäänkö tonne makkariin”, Karoliina sopersi, taluttelin hänet sinne samalla kosketellen ihanasti kävelyn tahtiin heiluvia pakaroita. Työnsin Karoliinan vatsalleen sängylle, menin hänen päälleen ja koskettelin huulillani hänen kaulaansa. Samalla toisella kädellä levitin jalkoja ja työnsin taas sormen sisään. Sormetettuani hetken katsoin päädyssä riippuvaa remmia ja päätin laittaa tähän herkun pakettiin. Keräsin nippuun kaikki sängyssä olevat tyynyt ja laitoin ne hänen allensa. Katselin pylly pystössä sängyllä olevaa naista samalla kun laitoin käsiä vuoretellen kiinni. Remmeissä oli puolisen metriä hihnaa joten käsistä saattoi vähän rimpuilla mutta pakoon ei pääse. Kiertelin isoa parisänkyä ja vedin ensin toista nilkkaa lähemmäksi päätyä ja kiinnitin sen samanlaiseen remmiin, sitten toinen. Takapuoli pystöön kahlittu nainen oli kuin jälkiruokapöytä minkä kimppuun tekisi mieli jo käydä.

Sängyn vieressä oli tuttu kori missä oli erilaisia pelivälineitä, otin nahkaisen vähän kärpäslätkän näköisen jutun joka oli silhuetti kämmenestä, tosin kauniin pinkki. Karoliina oli odottavissa tunnelmissa, ei sanonut mitään, odotuksen ääni melkein täytti huoneen. Astuin lähemmäksi ja läimäisin sillä, säikähdin ensin että löin liian kovaa ja kysyinkin, ”enhän satuttanut”. Eiku just ihanaa, Karoliina huokaisi ja löin saman tein uudestaan. Välillä vähän hellemmin läpsien ja välillä vähän tukevampi läpsäisy. Pakarat alkoivat jo punottaa kauniisti ja ajattelin että voisi olla seuraavan lajin vuoro. Pengoin koria ja käteen sattui vähän kaalimadon näköinen musta juttu. Otin korista ensin liukkaria ja puristin sitä reilun satsin pakaroille mistä sitä levittelin ympäriinsä, liukkarista märällä kädellä lopulta voitelin sauvan ja työnsin sen kerralla pohjaan asti, hitaasti mutta itsevarmasti.

woman-3347026_1920.jpg

Laitan sauvassa olevan vibran päälle ja näen miten Karoliina kiemurtelee ja heiluttaa takapuoltaan. Levitän liukkaria pitkin selkää ja koskettelen rintoja samalla kun liikutan sauvaa edestakaisin. Vedän sauvan ulos läimäisen liukkaita pakaroita muutaman kerran. Puristan vieläkin lisää liukastetta pakaroiden väliin ja seuraan millainen reaktio tulee, annan sauvan väristä hiljaa ja alan laittamaan sitä tiukkaan peppuun, Karoliina huokailee ja ähisee muttei pyydä lopettamaan joten en katso olevani kielletyllä alueella. Hitaasti sauva uppoaa, välillä vedän vähän ulospäin ja välillä taas syvemmälle. Olen itsekin jo pelkkää toimitusta tehdessäni kivikovana ja haluan pian johonkin aukkoon työntyä. Samalla kun liikutan sauvaa edestakaisin työnnän pari sormea sisään, tiukka pillu hyväilee sormiani ja haluan itsekin pian työntyä sisään.

Otan sauvan ulos ja ohjaan kaluni sisään, oma kiima alkaa olla jo sietämättömällä tasolla kiusaamisesta. Aloitan heti reippaalla rynkyttämisellä ja otan Karoliinaa hiuksista kiinni. Vedän hiuksista päätä taaksepäin ja katson miten kalu uppoaa sisään. Teen pitkiä hitaita liikkeitä ja katselen samalla seinällä olevista peileistä karoliinan ilmeitä. Lisään tahtia ja näen miten Karoliina itsekin katsoo peilistä ja puree huulta. Lopetan hetkeksi ja nousen ylös. Otan puuhaboxista piiskan missä on useita pitkä nahkaisia hapsuja. Läimäisen sillä samantein Karoliinaa pakaroille ja kuulen läiskäyksen lisäksi hyväksyvän huokauksen. Tyynypinon päälle sidottuna huokaileva nainen odottamassa mitä seuraavaksi keksin on varsin kiihottava näky. Piiskailen vielä muutaman kerran ja nipistelen nänneistä remmeissä kiemurtelevaa naista.

lick-2378544_1920.jpg

”Sitten seuraava siirto”, totean, heitän piiskan sängylle ja menen polvilleen Karoliinan viereen. Nostan päätä hiuksista ja työnnän kaluni suuhun. Tässä kohtaa tekisi mieli irrottaa hänen kädet hetkeksi mutta nautin pehmeistä huulista ja pidän hiuksesta tahdin sopivana. Tiesin että saisin tätä herkkua vielä lisää joten olkoon tämä tälläinen välimaistiainen. Päästin irti ja työnsin vielä sormeni Karoliinan märkään suuhuun ja katsoin syvänsinisiin silmiin kun hän vielä imi sormiani.

Otin puuhapussista kortsun ja asettelin sitä päälle samalla välillä käsin pakaroita läiskien, Karoliina tosissaan tykkäsi tosta ja aloin itsekin sen tajuta niin se ei tuntunut olevan enää niin epämukavuusalueella. Puristan liukastetta pakaroiden väliin ja Karoliina työntää takapuoltaan niin pitkälle kuin pystyy, tietäen mitä on tulossa.

girl-1243126_1280

Pidin kalusta kiinni ja aloin hitaasti työntämään sitä Karoliinan peppuun, hiljaa sentti sentiltä hivuttaen sisään. Muutenkin pienikokoinen nainen tuntui äärimmäisen tiukalta ympärilläni. Pidin käsiäni pakaroilla ja työntelin hitaasti edestakaisin. Nojaan eteenpäin ja armahdan Karoliinan kädet irti remmeistä. Heitän tyynyt lattialle ja katson miten Karoliinan selkä painuu notkolle kun hän painaa päänsä sänkyyn ja koskettelee itseään samalla kun hitaasti panen häntä, katsellen miten kalu uppoaa sisään. Karoliina huokailee ja pyörittelee klitoristaan pää sängyllä huokaillen.

”Älä tule vielä”, tokaisen ja rauhoitan tahtia. Irrotan Karoliinan jalat ja painan hänet vatsalleen sänkyyn ja siitä vedän viereeni lusikka-asentoon, koko ajan ollen hänen sisällään. Suutelen Karoliinan niskaa ja koskettelen pehmeitä rintoja. Otin sängyltä sauvan, annoin sen Karoliinan käteen ja kuiskasin; ”työnnä toi sisääsi”. Karoliina kurotti sauvan kanssa jalkoväliinsä ja tunsin ollessani jo hänen sisällään miten puristus tiukkeni kun sauva työntyi pilluun. Tunsin miten Karoliina runkkasi itseään sauvalla samaan tahtiin mitä panin häntä, suutelin niskaa ja ahmin tätä naista kaikilla aisteillani. Puristelin rintoja ja panin perseeseen samalla kun hän huohotti sauvan kanssa. Sauvan tärinä tuntui Karoliinan lantiossa asti, nainen oli niin täynnä tavaraa kummassakin aukossa että välillä sai tosissaan puskea että mahtui sisään.

Karoliina työnsi sauvan pohjaan asti ja tunsin miten koko kroppa jännityi samalla kun hän huusi ja laukesi. Kroppa värähteli mielipuolisesti ja valahti lopulta raukeaksi. Liikun vielä hitaasti edestakaisin muutaman kerran ja vetäydyn ulos.  Karoliina kääntyy viereeni selälleen ja huokailee, ”se tuli syvältä”. Heitän kumin lattialla ja kaivan boxista vanhan kunnon Hitachin. Verkkovirralla toimiva laita joka ei anna armoa. ”Nyt ei vielä pysty”, Karoliina toteaa mutten ota kuuleviin korviini. Levitän Karoliinan jalkoja ja alan kosketella hieromalaitteella etsien hyvää kohtaa. Pidän vibraa toisessa kädellä ja toisen sormilla runkkaan vielä edellisestä orkusta hellää pillua. Olen saanut Karoliinan squirttaamaan ennenkin ja halusin nähdä sen taas. Painoin vibraa klitorikseen ja runkkasin kahdella sormella märkää pillua. Katoin miten Karoliina puristi käsiään lakanaan ja jännitti niskaa taaksepäin, ”ei pysty, ei pysty”, Karoliina sopersi mutta jatkoin kunnes tunsin purkauksen käsiini, kunnon squirtti kasteli hetkessä puoli sänkyä. ja sänky oli hetkessä märkä.

 

Koskettelen orgasmin jäljiltä tärisevää Karoliina kaikkialle, turvoksissa oleva märkä pillu tuntuu niin hyvältä sormissani että haluan päästä itsekin huippuuni. Nousen Karoliinan päälle ja ohjaan kalun suoraan sisään, märkä ja lämmin pillu tuntuu niin hyvältä että voisin laueta minä hetkenä vain haluaisin. Suutelen Karoliinaa joka raapii selkääni kiemurtelee allani. ”Saat kohta imeä mua”, kuiskaan korvaan ja rynkytän hetken niin nopeasti kuin voin, yhteen hakkaavien kroppien ääni ja litinä täyttää huoneen. Suutelen Karoliinan rintoja ja vetäydyn lopulta ulos.

Menen sängyn päätyä vasten istumaan ja Karoliina tulee haukkana eteeni ja nappaa kaluni suuhunsa. Karoliina on maaginen suuseksin antaja, haluan nauttia tästä hetken ennenkuin laukean. Karoliina ottaa pitkiä hitaita liikkeitä, kädellä aina samalla hiukan otetta tiukentaen pään liikkuessa ylöspäin. Tälläinen lypsävä liike lisää mielihyvää ja minun on pakko tarttua häntä hiuksista ja nostaa pää hetkeksi ylös. Nostan häntä niin että voin suudella märkiä huulia, samalla hänen kätensä pysyvät tiukasta kalussa kiinni, toisella runkaten ja toisella hyväillen pallejani. Painan hänet päästä kalulleni ja otan käsilläni hiuksista kiinni. Painan tahtia ja välillä painan pään nii syvälle että tunnen pientä yökkäysrefleksiä, välillä hitaammin ja välillä nopeammin. Käden ote pysyy koko ajan samalla tiukkana kalussa toisen käden kosketellen ja pyöritellen pallejani.

woman-3895496_1920.jpg

”En pysty enää pidättämään”, sanon ja tunnen miten Karoliina imee samalla vimmatusti ja yrittää saada minut laukemaan. Lisään päästä painaen tahtia ja tunnen miten lasti alkaa lähteä liikkeelle. ”Nyt tulee”, ehdin vain sanoa kun laukean Karoliinan suuhun. Pään ja käden liike ei hidastu yhtään vaikka laukean valtavalla voimalla hänen suuhunsa. En pysty olla paikallani vaan kiemurtelen orgasmin voimasta. Pikku hiljaa tahti hiljenee mutta huulten ote pysyy tiukkana, lypsäen jokaisen pisaran ulos. Lopulta huulet matkaavat ylös asti tiukkana kalun vartta pitkin ja lopulta Karoliina nostaa pään, nojaa hiukan taaksepäin ja nielaisee koko lastin. ”Sä oot ihana”, totean ja nipistän tätä seksikonetta nännistä. Karoliina katsoo minua silmiin edelleen hiljalleen runkaten kaluani. Jos totaalinen kassien tyhjentyminen pitäisi määritellä niin se olisi varmaan aikalailla tälläinen kokemus.

Työnnän sormen Karoliinan pilluun ja nautin vielä lämpimästä ja märästä herkusta. Suutelen hellästi poskelle ja nousen ylös. Sänky on märkä, sauvoja siellä täällä ja lattialla lojuu käytetty kortsu, ”kaikki täällä kielii hyvästä panosta”, totesin ja kävelin suihkuun.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: